Double Sessions Mims

Nimi Double Sessions Mims Sukupuoli Tamma
Rotu Suomalainen puoliverinen Säkäkorkeus 164cm
Syntynyt 21.10.2008 (ikä) Väritys Tummanruunikko
Koulutustaso Intermediate, Re 80 cm Rekisterinumero VH-000000
Painotus Kouluratsastus Kasvattaja hyena, Russian Rommel
Saavutukset -- Omistaja Crime Alley


Historia ja Luonnekuvaus

Hoidettaessa Dina on todella kärsivällinen ja rauhallinen. Erityisesti se tuntuu pitävän siitä että lapset hoitavat sen, heiltähän löytyy aina taskusta herkku tai pari ja aikaakin rapsutteluun yllin kyllin, toisin kuin aikuisilta. Kaikkia kohtaan Dina on kuitenkin kiltti, kavioiden nostaminen on ainut homma jossa tamma voi laittaa vastaan. Pienestä komennuksesta Dina kuitenkin muistaa taas että ne kaviotkin pitää nostaa, eikä niitä saa laskea maahan kesken kaiken. Mikäli se kuitenkin laskee, niin pitää nostaa heti uudestaan se ylös. Napakasti komentaen. Vesi ei ole Dinan mielestä laisinkaan maailman mukavimpia juttuja, mutta kärsivällisenä pollena kuitenkin sietää niin kokovartalopesun kuin jalkojenkin pesemisen - niin järvessä kuin pesukarsinassakin. Ylenmääräistä uiskentelua ja polskuttelua Dina ei kuitenkaan harrasta vaikka siihen maastoreissulla olisikin mahdollisuus. Talutettaessa Dina käyttäytyy yhdellä sanolla sanottuna hienosti, vaikka ruohotupot ovatkin aina silloin tällöin kovin houkuttelevia. Silloin tällöin se kuitenkin saa tarpeen karkailla tai tehdä jotain muuta ilkeää, muten kiskaista itsensä irto ja mennä syömään vihreää. Kuitenkin Dina lompsii taluttajan vierellä tottelevaisesti, mikäli hän vain pitää huolen ettei Dina pääse kuikuilemaan turhan kauas..

Ratsuna Dina on hitaasti lämpenevä. Alkutunnista se on melko jäykkä ja vaatii ratsastajalta paljon töitä saada se taipumaan ja asettumaan koko ajan kunolla, sekä polkemaan reippaasti alleen. Dina kuitenkin palkitsee ratsastajansa, mikäli tämä vain jaksaa uurastaa tarpeeksi uutterasti ja kärsivällisesti, ja lopputunnista Dina kulkeekin jo reippain ja tomerin askelin, mukautuen pehmeästi kaarteissa ja kantaen itsensä hienossa muodossa. Dinan askellajit ovat todella miellyttävät. Sen käynti on ehkä vähän tahmeaa, mutta kun ratsastaja jaksaa istunnallaan aina silloin tällöin muistuttaa jalkojen siirtelystä, on käynti kuitenkin pitkäaskelista ja matkaavoittavaa. Dinan ravi on melko pompottavaa, mutta siihenkin tottuu nopeasti kun vain muistaa rentoutua ja hengittää. Laukka Dinallä taas on aivan ihanaa, oikeaa keinuhevoslaukkaa! Dinan laukka-askel on pitkä ja tasainen, eikä todellakaan pomputa turhia. Aina Dinalla ratsastaessa pitää muistaa selkeät ja päättäväiset avut, eikä Dinalle saa antaa periksi vaikka sitä vähän laiskottaisikin eikä se jaksaisi oikein ravata kunnolla. Tottelematonhan Dina ei suinkaan ole, kysymys on vain viitsimisestä ja lämpenemisestä. Jopa joskus jääräpäisyydestä.

Esteillä Dina ei ole laisinkaan lasten ratsu, ja pakko myöntää ettei aikuisillakaan aina meinaisi kärsivällisyys kestää Dinan kanssa hypättäessä.. Esteet eivät nimittäin kiinnosta Dinaa pätkän vertaa, niillähän pitää tehdä kovastikin ruumiillista työtä ja nostella koipiakin jonkin verran. Ennen esteharjoituksia Dina pitää verrytellä todella hyvin, ja tehdä sille ehdottoman selväksi ettei laiskottelu auta ollenkaan. Sitten tarvitaankin vain kunnollisia apuja sekä pohkeilla että istunnalla, ja päättäväisyyttä ettei Dina luikahda salakavalasti esteen ohi (sen tämä Dina osaa muuten erinomaisesti!) tai tee äkkipysähdystä juuri esteen edessä, joka se senkin osa paremmin kuin hyvin. Päätäväisellä ja hyväkuntoisella ratsastajalla Dina kuitenkin hyppää ihan hyvinkin sitten loppupeleissä, pääseehän se ratana jopa 80 senttiä, mutta pakko myöntää että se on jo melkoinen suoritus - niin ratsastajalta kuin hevoseltakin!

Maastossa Dina ei ole läheskään niin jähmeä ratsu kuin esteillä. Sitä vain sattuvat kovasti kiinnostamaan teiden varsilla ja niityillä kasvavat syömiskelpoiset kasvit, joiden varalta ratsastajan pitää olla todella tarkkana. Maastossa meneekin yleensä Dinan kanssa sitä paremmin, mitä reippaampaa vauhtia mennään. Koskaan Dina ei ole hinkunut muiden hevosten ohi maastossa, eikä se ole koskaan kummemmin mitään säikähtänytkään - näitä normaaleja, kuten kaarteesta yhtäkkiä kovaa vauhtia viilettäviä polkupyöriä lukuunottamatta. Turha siis pelätä että Dina riistäytyisi käsistä maastossa. Mikäli ratsastaja jostain syystä sattuukin putoamaan, ei Dina mene lähintä ruohotuppoa kauemmas - talvisin matka pysähtyy muiden hevosten luo. Eli maastoon Dinan selkään voi laittaa lähes kenet tahansa.

Dina on oikein veikeä hepo, joka vaatii hoitajaltaan hellyyden sekähuomion osoituksia ja tarkkoja mielipiteitä. Kun tutustut tähän hevoseen, eivät päiväsi varmasti ole kaikki samanlaisia.

           


Sukutaulu ja selvitys

Roll-sRoyce!
fwb-o, tprn, 161 cm
B'Burberry
162cm rn fwb
Treble Dartakan
CHn's Marttyyri
Voulez-Vous 99
170cm rn hann
Nelda's Belthil
Elyselle M
Lovable York
fwb-t, rn, 168 cm
CW London Outrage
trn 163cm fwb
Greymask's Almaz
Darshwana
Paris BW
kadonnut
WF Madakaskar
Illiana B

sukuselvitys tähän.



Jälkeläiset ja Jalostus

Dina ei ole vielä siitoskäytössä pitkään aikaan!

1.    t/o. varsan nimi tähän linkitettynä (e. emän nimi tähän linkitettynä)


Kilpailukalenteri, sijoitukset

Kalenteriin merkitään ainoastaan sijoitukset, joita Dina on kerännyt tähän mennessä KRJ:n alaisista 00 ja villeistä 00 kappaletta.

Arvokisat
00.00.0000 - paikka - taso - 00/00

KRJ-kouluratsastus
00.00.0000 - paikka - taso - 00/00

virtuaalihevonen