Tervetuloa!
Tallin ulkoasu on vaihdoksen alla, älkää siis välittäkö sivujen sekavuudesta! Olet tosiaan saapunut mukavaan pieneen ravitallin nimeltä Rewbacka. Voitto on tosiaan vain omien ravureideni koti niin a kuin b-ponien myös lämppäreiden sekä suokkien, pari muutakin kylmäveristä voi joukkoon eksyä. Talli myös kasvattaa näitä somia pieniä poneja, lähinnä yllämainituista roduista eli kaikista ravureiksi soveltuvista. Tallin kasvatit tunnistat alkuliitteestä Rewas tai loppuliitteestä Rewbacka/REW, sen voi jo päätellä ihan tallin nimestäkin.
Talli panostaa jokaiseen hevoseen hirvittävästi ja olemme ottaneet tavoitteeksemme ravilaatuarvostelut, joten jokaisen hevosen toivoisimme saavan tästä arvostelusta I-palkinnon. Myös muita arvonimiä rakennekuvallisille hevosille saatetaan yrittää haalia. Kasvattien taas tulisi olla hyväsukuisia, eli menestyneet vanhemmat ja sukua saman verran kummallakin puolella. Tallin hevoset ovat suurimmaksi osaksi suvuttomia tai lyhytsukuisia, sillä uutta verta on saatava myös ravurien jalostamiseen.
Talli ei majoita yksityisiä hevosia tai ota hoitajia. Hoitajat ja yksityispaikkojen etsijät voivat siirtyä suosiolla syrjään omien hevostemme tieltä. Ei tosiaan mitenkään loukkauksena kannata ottaa. Haluamme tosiaan panostaa vain kasvatukseen ja poneihimme. Talliin mahtuu noin 15 hevosta/ponia sekä tallilla on myös pesuboxi sekä 2 varsomis karsinaa.
Terveisin Essi K.
Päivitykset
12.10.2008 - Ulkoasu vaihtuu jälleen. Heh, kyllä tympiinnyn hyvin nopeasti, mutta nyt jos oltaisiin löydettyse lopullinen ulkoasu, toivotaan niin :)
30.09.2008 - Taas sitä vaihdetaan ulkoasua sekä nimeä. Talliin tullut uusia asukkeja, sekä vanhoja pistetty siitokseen. Saa nähdä millaisia varsoja putkahtaa. Yksi tilausvarsa tiedossa, sekä Voiton Ensimmäinen sai uuden kodin.
16.05.2008 - Ulkoasu ja tallin nimi vaihtui!
16.05.2008 - Narrilaivan Joutilas liittyi joukkoomme, monta muutakin suomenhevosta on jo matkalla talliin.
15.05.2008 - Vilper sai omat kuvansa kuten myös Suvitulikin. Päivittelyä kisakalentereihin sekä kisaamista on ilmennyt. (:
25.04.2008 - Talli vaihtoi ulkoasunsa miellyttävämpään Shavon tekeleeseen, kiitos. Sivuja kursittiin kokoon ja poneille tehtiin sivuja myös yksi Narrilaivalainen pääsi jonon jatkeeksi.
18.03.2008 - Ensimmäinen poni,
Torsti, saapui talliin. Sivuja työstettiin lisää.
16.03.2008 - Talli pyörähti alkuun ja hevosia on jo tuontilistalla. Juhuu, kohta pääsee kilpailemaan. Toivotaan että homma lähtee liikkeelle niinkuin on suunniteltu.