VIR MVA Ch Edenelle Rihanna VH 36 283

Shetlanninponitamma, ruunikko, 99 cm.
Syntynyt 10.9.2006 (ikä), kasvattanut Edenelle Ponies
Siitos- ja valjakkopainotus, KO: He A, re 20 cm, Vaikeat valjakot
VIR MVA Ch - arvonimi myönnetty 28.10.07

   

Luonnekuvaus

Edenelle Rihanna on melko veikeä poni, jolta löytyy sekä huumorin- että tilannetajua. Se kyllä huomaa tilaisuutensa tulleen, mikäli jätät karsinan oven hetkeksikään auki, puhumattakaan sitten laitumen tai tarhan porteista. Joten kannattaa näin ollen olla myös tarkkana riimunnarun ja riimunnarun solmujen kanssa. Ja miksei myös riimun, satulan, valjaiden tai suitsienkin kanssa. Useammin kuin kerran Riina on päättänyt lähteä jonnekin muualle kuin treenaamaan, joten voitte kuvitella onko sillä enään päällä sen valjaita saatika sitten suitsia. Se taitaa jäädä suureksi arvoitukseksi, miten tamma ikinä varusteet pois päältään saakaan. Leikkimieliset näykkäisyt sieltä täältä ovat arkipäivää, eikä kavioitakaan voi nostaa ilman pientä taistoa.

Laitumella ja tarhassa Riina pitää mielellään matalampaa profiilia oman aikansa, kunnes astuu esille taas pitämään jöötä. Tammasta ei aina välillä kukaan ota selvää, koska sillä tuntuu olevan monenmoisia persoonia ;) Tarhataan toisten ponien kanssa, mieluusti nuorempien, sillä Riina on kyllä kaiken kaikkiaan hieno esimerkki nuoremmille tammoille, sillä se ei kiukuttele ja on nopea oppimaan. Talutettaessa Riina kävelee hienosti taluttajan vierellä ja saattaa nykiä välillä josko riimunnaru tippuisi maahan ja poni pääsisi juoksemaan. Varsojen kanssa Riina tulee myös toimeen, sillä on taipumus hoivata myös muiden tammojen varsoja. Äidillinen persoona siis, ja suuri persoona onkin.

Hoidettaessa Riina on veikeä. Se kujeilee aina välillä näykkäisemällä tai tutkimalla taskujasi. Saattaa se joskus nykäistä riimunnarustakin tai tönäistä hoitajaa. Mikäli et pidä sen käyttäytymisestä, kannattaa huomauttaa siitä Riinalle vakaalla ja päättävällä äänellä, yleensä silloin se viimeistään uskoo sinua, jollei muuta. Voimakeinot ei ole sallittuja. Jos nykäiset riimunnarusta takaisin Riinan nykäistyä aluksi, voit olla varma että poni pistää jarrut päälle. Siinä tapauksessa vähän itsenäisempi ja itsepäisempi tapaus. Viihtyy hyvin muiden hevosten seurassa, kuten myös yksikseenkin. Talliin tulijoille hörisee, varsinkin jos he suuntaavat neidin karsinan luokse namit kädessään. Melko perso herkuille, joka myös sitten kesäkausina näkyy tamman mahassa. Harjaaminen on helppoa, kuten myös valjastaminen / satuloiminenkin. Suitsittaminen onnistuu myös ongelmitta. Kavioiden puhdistuksessa kannattaa vaan olla päättäväinen ja pysyä aikomuksissaan, ettei anna periksi. Riinalla on pieni tapa pitää kaviot vakaasti maassa kunnes olet yrittänyt sen mielestä tarpeeksi.

Ratsastettaessa Riina on kiltti ja tottelee hienosti. Kovinkaan pieniä apuja ei kuitenkaan kannata käyttää, vaan tamma tarvitsee ronskit ja selvät avut pystyäkseen suorittamaan tahdotut asiat. Askellus on hyvää, eikä suurempia ongelmia sen kanssa ole koskaan ollutkaan. Kouluradalla Riina painaa päätään muotoon melko nopeasti jos ratsastaja on pistänyt kaasun pohjaan. Aina välillä sitä kaasua ei kuitenkaan helposti löydy, ja silloin esimerkiksi kokemattomammat ratsastajat löytävät itsensä ponin selästä kentän keskeltä. Esteitä tamma menee melko mielellään, ainakin pieni ratsastaja selässään. Ajettaessa Riinasta tulee herkempi, kun ei tarvitse kannatella ratsastajaa selässään. Kärryjä neiti vetää mielellään ja suorittaa mieluusti myös erilaisia tehtäviä ohjastajan neuvomana, joka ei tosiaankaan ole huono ominaisuus.

Kilpailupaikalla Riina tuntuu olevan hiukan hermostunut ainakin alussa, mutta kunhan verryttelee kunnolla ja laittaa valjaat päälle niin tamma muuttuu normaalirauhalliseksi. Tamma ei ole koskaan potkinut, eikä purrut, vaikka näykkimistä se toisinaan harrastaa. Luottaa hyvin ihmisiin ja on uusissa paikoissa aina uteliaan hermostuneena. Ei kovinkaan pelokasluonteinen, rohkea pikemminkin.

Sukuseinä & selvitys


i: Edenelle Estranged
ii: Deaf of Ramblewood
ie: Beatrice XZ
e: Hiirenkorvan Rianna
ei: Winnicot SWE
ee: Kathrina of Brienwood

tulossa.

Jälkikasvu

31.03.07 she-t. Casabianca (i. CW Palmbeach)
08.06.07 she-t. Taian Bettina (i. Odeon Dei)
24.11.07 she-o. No Jokes (i. Edenelle Comedy)
16.07.2008 she-t Dalbacks Nicola (i CW Trenchtown Rock)
16.07.2008 she-t Dalbacks Misty (i CW Trenchtown Rock)

Kilpailutulokset

VVJ sijoituksia yhteensä 30 kappaletta.

01.08.07 au Charme Vieillot - NJ - shetlanninponitammat > BIS4, MVA-sert, JS (pt. Eija P, t. Anette N.)
15.08.07 K Gård - NJ - shetlanninponitammat > LKV2/12 irtoSERT, JS (pt. Siina K, t. Siina K.)
16.08.07 Kulonpään tallit - NJ - shetlanninponitammat > LKV2/12, irtoSERT, JS (pt. Kata P, t. Maria A) 
23.06.07 (uusint) Swear Friesian - NJ - ponitammat > BIS5, MVA-sert, JS (pt. Emmi L, t. Kati S.)

04.01.07 Stallion Hill - VVJ - noviisien poniparivaljakko > 4/20
29.01.07 Southern E Arabs - VVJ - noviisi ponivaljakko > 2/71 !
04.02.07 Hallon Ponies - VVJ - noviisien ponivaljakko > 3/35
10.02.07 Vintage Chick - VVJ - noviisien ponivaljakko > 3/30
13.02.07 Harhalampi - VVJ - noviisien ponivaljakko > 2/35
14.02.07 Horsecenter Overtale - VVJ - noviisien ponivaljakko > 1/30
17.03.07 Orilaakso - VVJ - noviisien ponivaljakko > 4/20
19.03.07 Hallon Ponies - VVJ - noviisien poniparivaljakko > 2/24
22.03.07 Vaapukka - VVJ - noviisien ponivaljakko > 2/25
01.09.07 Rinteen KK - VVJ - Vaikea yhdistetty ponit > 1/15
08.09.07 Frein Ponies - VVJ - Vaativa yhdistetty > 3/17  
31.10.07 Fiktio - VVJ - Noviisi yhdistetty > 1/15
07.11.07 Southern E Arabs - VVJ - Vaativa yhdistetty > 3/20
09.11.07 Dei - VVJ - Vaikea yhdistetty ponit > 3/20
09.11.07 Southern E Arabs - VVJ - Vaativa yhdistetty > 5/25
21.11.07 Cecilie Riders - VVJ - Noviisi yhd. poniparivalj > 2/14
22.11.07 Dei - VVJ - Vaikea yhdistetty ponit > 1/20
10.12.07 WWR - VVJ - Vaativa yhdistetty ponit > 1/33
17.12.07 Orilaakso - VVJ - Vaikea yhdistetty ponit > 4/21
19.12.07 Orilaakso - VVJ - Vaikea yhdistetty ponit > 4/19
26.12.07 Tuuliharja - VVJ - Vaikea yhdistetty ponit > 5/27
04.01.08 Frein Ponies - VVJ - Vaikea yhdistetty ponit > 2/9
25.07.2008 VVJ Virtuaalitalli Dei vaikea yhdistetty ponipareille, 1/8
25.07.2008 VVJ Virtuaalitalli Dei vaikea yhdistetty ponipareille, 2/8
25.07.2008 VVJ Virtuaalitalli Dei vaikea yhdistetty ponipareille, 1/8
12.01.08 Cecilie Riders - VVJ - Vaativa yhdistetty ponit > 2/20
12.01.08 Cecilie Riders - VVJ - Vaativa yhdistetty ponit > 1/20
08.08.2008 VVJ Piipari vaikea tarkkuuskoe, 2/17
08.08.2008 VVJ Piipari vaikea tarkkuuskoe, 1/17
08.08.2008 VVJ Piipari vaikea tarkkuuskoe, 2/17

23.08.2008 KRJ Noppakuutio Helppo C, 4/61

Kreditit

Kuvat © Henna Lindström 2008